Viimeinen käynti Espoon Diabeteskeskuksessa on ohi, ja mieli hyvillä koska enää ei tarvitse käydä lääkäri **************n pakeilla.
Siinä missä saman hoitopaikan diabeteshoitajista ja jalkahoitajasta ei ole pahaa sanottavaa, kerää ko lääkäri ihan jo omalla töykeällä käytöksellään, virnuilullaan ja potilaan ongelmien vähättelyllä runsain mitoin pisteitä vuosituhannen nuijimpien lääkäreiden taistossa.
Tätä on nyt tullut katsottua kolme kertaa, ja harmikseni en tätä viimeisintä nauhoittanut puhelimella koska siinä varmasti olisi syyllistytty jonkinlaiseen laittomuuteen. Harkitsin kyllä vakavasti, ihan vain aiempiin kokemuksiin perustuen.
Tämän käynnin antina oli jonkin verran asiallista puhetta, vaikka ko lääkäri varmasti olisi halunnut päästää lopustakin järjestä irti mm. siinä vaiheessa kun alkoi vähättelemään borrelioosiani, sen antibioottihoitoa sekä tautiin liittyvää lihasheikkoutta raajoissa.
Osansa ivasta sai myös ystävältä saatu sähköpyörätuoli sekä pelko kävellä useammista kohdista murtuneelta jalalla johon lääkärin viimekertaisten ohjeiden myötä saatiin aikaiseksi vain täysin uusia kipuja. Satunnaisia virnistelyjä ja halveksivan hekottelun pidättelyä aistin olemuksessa siellä täällä, mutta voi toki olla että aistin väärin (borrelioosinihan voi vaikuttaa myös aisteihin).
Ja voi toki olla että niiden kipujen lähteenä ovat jänteet eivätkä luumuutokset, mutta kipuja ne ovat silti. Toisaalta en tiedä katsoiko lääkäri edes oikean potilaan kuvia, sillä hän puhui venähdyksestä kun kyseessä on kuitenkin lukuisat murtumat ja Charcot-jalka joka vieläkin on noin 2-2,5c tervettä lämpimämpi.
Hammasta purren pystyin kuitenkin vastaamaan hyvien jatkojen toivotukseen ystävällisesti, vaikka tämän käynnin repertuaarin lisäksi mielessä ovat viime käyntien lapselliset ja halveksuvat vertauskuvat & kommentit koskien keksittyjä syitä miksi en ole oikeutettu keinohaimatoiminnollisen pumpun vastaanottajaksi. Koko saagan voit lukea täältä ja täältä.
Toivotaan että seuraavassa hoitopaikassa on vastassa lääkäri jolla on jonkinlaisia kanssakäymistaitoja tai asiakaspalvelualttiutta, ymmärrystä ja järkeä. Plussaa saa myös jos osaa valita diagnooseihin ykköstyypin diabeetikon kohdalla ykköstyypin diabeteksen eikä kakkostyypin diabetesta joka charcot-diagnoosissa lukee.
Espoon Diabeteskeskuksen saralla suosittelen ko lääkärille asiakaspalvelutaitojen kehittämistä esimerkiksi jonkin täsmäkurssin avulla. Sinustakin voi tulla vielä ystävällinen!
PS: Ei, en kuvittele että sama lääkäri kohtelee kaikkia potilaita samalla tavalla. Joten jos kohdallesi on osunut hyvin käyttäytyvä, aikuinen ko lääkäri, onnittelut! 🙂