Jostakin syystä viimeisen runsaan viikon aikana masennuksen yksi oireista, muurit, on nostanut päätään. Tai ehkä lähinnä yksi muuri.
Puhun muurista joka tekee käsittämättömän vaikeaksi sen, että pystyisi, kykenisi, menemään tietokoneelle hoitamaan muutamia pakollisia byrokraattisia asioita. Ja keikkatyön tapaisia asioita.
Vaikka sitä on väännellyt päätänsä miten päin tahansa, psyykkisesti oikeaa reittiä sängyltä noin 2 metrin päässä sijaitsevalle koneelle ei useimpina näistä päivistä löytynyt ollenkaan.
Torstaina palaset kuitenkin loksahtivat hetkeksi paikalleen, pääsin illalla koneelle ja sain paljon aikaiseksi kipu- ja ahdistuslääkityksen alaisessa yliaktiivisessa, ihmeellisessä piripupu-tilassa. Hyvä niin.
Juuri nyt yritän kehittää voimia yritykselle tehdä sama myös tänäiltana (pe). Ehkä onnistun, ehkä en.
Tuo muuri on kehittynyt samojen päivien ympärillä jolloin olen päätynyt useassa tilanteessa vellomaan oman terveystilanteeni sisäiseen voivotteluun. Itkuja on väännetty joskus aamusta, joskus päivästä, joskus illasta. En koe tilanteen olevan täysin toivoton, mutta jälleen sekä epävarma että ahdistava.
Jalan suhteen tiedetään todennäköisesti vasta loppuvuodesta, kokeillaanko siihen spesiaalikenkää vai jatketaanko pyörätuolilla. Riippumatta siitä deaktivoituuko luut pehmentvä Charcot-tulehus kesällä vaiko ei, siellä on niin paljon luumurskaa/massaa päin vittua pirstaleina jne, että normikävely ei tule kuitenkaan olemaan vaihtoehto, se jos jokin on selvää.
Borrelioosin ja Yersinian oireet ovat puolestaan tehneet vahvasti paluuta nyt logistisista syistä ja jalkaa koskeneen antibioottikuurin vuoksi tauolla olleen rankan antibioottilääkityksen poissaolon johdosta. Saan nyt mahdollisesti ensi viikolla vihdoin kaipaamani jatkot tuolle lääkitykselle, tämänkin säätäminen saksalaisen klinikan kanssa mailitse on ollut oma urakkansa.
Koronatilanteen tuoma etäisyyden pitäminen ihmisiin ei tietenkään ole auttanut tilannetta, mutta tottakai sen kanssa mennään kuten pitääkin. Ystävät ja yksi naapuripariskunta jeesailevat kauppareissujen kanssa, omia kauppakäyntejä jää tehtäväksi viikossa keskimäärin 1.
Ulos yritän päästä edes parin päivän välein, ja toistaiseksi siinä onnistunut. Takin vaihduttua talvitakista Haltin hyvään tuulitakkiin tulin muistaneeksi senkin ostotilanteen. Takki on ostettu Jyväskylästä, silloin kun vietin siellä syöpäsairaalassa ystäväni Idan viimeisiä hetkiä 2017. Idalla olisi varmasti paljon sanottavaa ja hyviä vinkkejä & piristyksiä tämänhetkisen tilanteen hoitamiseen.
Täytyy yrittää väännellä aivoja nyrjähdykseen saakka että tuon muurin yli pääsee mahdollisimman usein, koska ns lahnaaminen ei selkeästi tee päälle hyvää. Tekeminen tekee hyvää. Jahka saan tuon ab-hoidon jatkumaan, tietokoneella olemisestakin tulee taas helpompaa. Sitä odotellessa mahdollisimman paljon myös terapiapiirtelyä.
PS: Ensi viikolla jalan röntgen. Senkin tuloksia odotellessa.
