Elämä on tähän mennessä opettanut, että ajasta täällä kannattaa nauttia silloin kun siihen on mahdollisuus. Koskaan ei tiedä milloin omalle polulle tulee hidastepomppuja, toisaalta koskaan ei tiedä myöskään milloin tuleekin se lottovoitto.
Haluaisin joskus taas kävellä normaalisti. Sitä on hyvin, hyvin vaikea uskoa tapahtuvaksi.
Haluaisin joskus taas kävellä seminormaalisti. Sitä on hyvin vaikea uskoa tapahtuvaksi.
Haluaisin joskus uida. Sitä on vaikea uskoa tapahtuvaksi.
Menemättä lääketieteellisiin prosentuaalisiin mahdollisuuksiin näiden suhteen, nämä ovat tämän hetken konkreettisia haaveita. Pidän jossain takaraivossa toivon yllä, että edes yksi näistä onnistuu jatkuvaluonteisesti vielä joskus tulevaisuudessa.
Terveyteeni liittyvistä haaveista huomaan lipuvani enenevässä määrin myös toisenlaisen haaveen pariin. Haluaisin tehdä hyvää. Tämä kiteytyi ja vahvistui vieläkin voimakkaammin tänäyönä katsoessani sattumalta dokumenttia Eero Saarisesta.
Dokumentissa hän kertoo:
“Arkkitehtuurin tarkoitus on myös parantaa ihmisten elämää ja kertoa siitä.”
Eero Saarinen (suomennos YLE Areenan dokumentissa)
Itse dokumentti oli muuten hyvin mielenkiintoinen, sisältäen runsain mitoin jopa häiriintyneen ihania muotoilun ihmeitä. Mutta tämä sitaatti, vaikkakin mahdollisesti käännöskukkanen, herätteli taas vahvasti vaikken arkkitehti olekaan. Miksi en jo ole tekemässä jotain mikä parantaa ihmisten elämää? Laajemmin. Haluan sitä kuitenkin niin selvästi.
En vielä tiedä mitä se käytännössä kohdallani tarkoittaa, mutta alan olla jokseenkin varma siitä, että se liittyy jonkinlaiseen konkreettiseen tapaan auttaa apua tarvitsevia. Todennäköisesti se tulee liittymään johonkin hyväntekeväisyysjärjestöön tai vastaavanlaiseen.
Se ei voi olla kokopäiväistä terveystilanteeni vuoksi, enemmän kyseessä on oman panoksen tuominen palasina. Jos terveystilanne kokonaisvaltaisesti ihmeen kaupalla paranisi tarpeeksi, tuolloin kenties työn omaisesti ihan paikan päällä käyminenkin voisi olla mahdollista.
Mutta ei, nyt päästän haaveen liian pitkälle ja unohdan borrelioosin, murskajalan ja masennuksen. Realiteetit tälle hetkelle ovat lähinnä auttamisessa etänä. Pitää scoutata reittejä tähän.
Vastaavasti, jos itse teet vapaaehtoistyötä missä tahansa hyväntekeväisyysjärjestössä tai esimerkiksi niiden alihankintaketjussa, saa ottaa yhteyttä (ilkka@koski.blog tai +358449880357) ja kertoa lisää.
On aika lähteä puskemaan haaveesta totta.
PS: Sain pari päivää sitten tuoreen podcast-jakson ulos. Kakkoskauden eka. Kenties sielläkin kuulette jatkossa miten tämä tarina etenee.
