Viimeisimmästä itsemurhayrityksestäni on nyt enemmän kuin vuosi aikaa. Aiheen oltua viime päivinä esillä sekä keskusteluissa läheisten kanssa että ihan vain oman pääni sisällä, haluaisin muistuttaa paikasta josta on ollut selkeä apu vaikeassa tilanteessa.
Suomen Mielenterveys (MIELI) ry:n operoima itsemurhien ehkäisykeskus tekee tärkeää työtä, tarjoamalla tukea ja apua itsemurhaa yrittäneille. Alunperin sveitsiläisestä ASSIP-menetelmästä suomalaiseen ympäristöön muokattu LINITY tarkoittaa lyhytinterventiota itsemurhaa yrittäneille, ja juuri tämä menetelmä on itsemurhien ehkäisykeskukesssa käytössä.
Menemättä tässä tarkemmin siihen mistä tuo koko prosessi koostuu, voit lukaista siitä tarkemmin tästä. Henkilökohtaisesti voin kuitenkin todeta sen tarjonneen minulle yhden tärkeistä palasista, joiden myötä olen lopulta päässyt tämän aiheen kohdalla vedenpinnan yläpuolelle.
Tottakai tässäkin vakavaan masennukseeni liittyvässä asiassa mennään päivä kerrallaan, aivan kuten tuon alkoholittomuutenikin kanssa, eikä se mikään maaginen kaiken hetkessä pelastava hoitomuoto ole. Mutta osana kokonaisuutta erittäin tervetullut lisä, jota suosittelen myös muille samassa tilanteessa oleville harkintaan — kannattaa pitää mielessä myös, jos lähipiiristä löytyy itsemurhaa yrittäneitä.
Alunperin jo Peijaksen sairaalan psykovuodeosaston kautta tutustuin myös turvasuunnitelma-konseptiin, jota viilattiin vielä tuolla itsemurhien ehkäisykeskuksessa tarkemmaksi. Tästä toteutin jokin aika sitten vanhana koodaajana myös ilmaisen iPhone-sovelluksen, johon voit tutustua tästä.
Oman turvasuunnitelmani osaankin jo jotakuinkin ulkoa, ja myös se on toiminut todella tärkeänä osana tätä projektia päästä irti itsetuhoisesta toiminnasta. Lisäksi tuo alkoholista luopuminen on ollut oleellinen askel turvallisempaan suuntaan. Suosittelen siis molempia!
Linkit: