41CFDBC0 E505 47B5 B8E5 3C15F42C0C8C, Kuntoutujan Matkassa

Eilisen jälkeen olen vain nukkunut, nukkunut ja nukkunut. Varmaankin tietämättänikin olen stressannut eilistä käyntiä moniammatillisen työryhmän vastaanotolla Meilahden tornisairaalassa. Nyt kun se on ohi, kroppa relaksoituu kunnolla.

Käyntiä edelsi verisuonitutkimus, jonka tulokset olivat odotetusti kunnossa — jalassa kiertää siis veri kivasti. Mutta sitten se kaikki muu. Tuntui että ensimmäistä kertaa mentiin oikeasti tavallaan metatasolle jalan käsittelyssä, ja että minua kuunneltiin kunnolla.

Jos luet uutena mun juttuja, taustatiedoksi kerrottakoon että oikeassa jalassani on Charcotin jalaksi kutsuttu tila aktiivisena. Tämä on jo toinen kierros, ja matkaan on kuulunut murtumia, kuolio ja jalkapöydän romahdus.

Nykytilanne bulletoituna

  • Kuolion kärsineen veneluun ympäristö ”näyttää pahalta”, mutta muualla jalassa luita on ainakin vielä OK-tilassa
  • Ortopedi meinasi, että jos Charcot-tulehdus joskus deaktivoituu, voidaan mahdollisesti harkita korjausleikkausta, jotta päästäisiin tilanteeseen jossa jalalla lopulta voisi yrittää kävellä
  • Amputointia ortopedi ei vielä pitänyt ainoana vaihtoehtona, mutta tiedossa on ja siellä odottelee jos tarve siihen lopulta todetaan lopulliseksi ratkaisuksi
  • Kipuklinikalle lähti lähete, josko keksisivät ratkaisun joka pöhnäyttäisi vähemmän kuin nykyinen Lyrica + Tramal -yhdistelmä
  • Kipukynnyksen nostoa voisi mahdollisesti kokeilla mielialalääke Cymbaltalla (+ Lyrica), tästä lähti konsultaatiopyynto psykopuolelle koska käytössä on jo mielialalääke Brintellix
  • Kipujen suhteen pitivät teoreettisina muina vaihtoehtoina aiheuttajaksi CPRS sekä polyneuropatia epätyypillisenä (neuropatiakivut on useimmiten sähköiskun kaltaisia, mulla taas enemmän kivistys/puristus-tyyppisiä)
  • Varmuuden vuoksi tehdään vielä ENMG-tutkimus
  • Seuraava jalkapoli joulukuussa, jolloin katsotaan taas yleisellä tasolla uskalletaanko lähteä kokeilemaan osittaista varausta jne. Spesiaalikengän maksusitoumus lienee siihen mennessä nytkähtänyt eteenpäin.
  • Ortopedille aika keväälle, jolloin käydään ilmeisesti vaihtoehtoja tarkemmin läpi, mukaanlukien potentiaalinen leikkaus.

Epikriisistä selviää myös, että damage-alue jalassa on ”litistynyt Müller-Weiss -tyyppisesti”.

Polttamiselle stoppi

Tuota väläyteltyä leikkausmahdollisuutta koskien yksi asia tuli selväksi, nimittäin se, että leikkausta ei tehdä jos poltan. Toisinsanoen tästä nyt sain uuden lisämotivaation polttamisen lopettamiseen.

Viimeiset noin 2kk olen siis polttanut — se lähti 9kk tauon jälkeen ihan vain rankemmasta ahdistuskohtauksien ryppäästä, ja jäi lisäksi tapaperusteisesti entiseen malliin päälle.

Olen huomannut että lääkitsen todella usein ahdistuksiani sauhuilla, vaikka niihin ahdistuksiin ja ahdistuskohtauksiin mulla on myös rauhoittavia lääkkeitä käytettävissä. Pitää siis siirtyä takaisin enemmän niiden pariin.

PS: Kävin myös uusimassa kipsin, tällä kertaa otin väriksi mustan. Töölön kipsihuoneella on kyllä aina hyvä boogie, läppä lentää ja tällä kertaa oli vakiokasvon lisäksi myös uusi opiskelijatyyppi paikalla mun kipsiä tekemässä. Sopi kyllä siihen joukkoon hienosti, sain ihanaa palvelua :).

41CFDBC0 E505 47B5 B8E5 3C15F42C0C8C 1024x576, Kuntoutujan Matkassa
Kipsaamossa