Siinä missä hoitoväsymys on asia joka ei isoa osaa ykköstyypin diabeetikoista vaivaa, on siitä kärsiviä ykkösten joukossa kuitenkin hurja määrä. Muotoja on erilaisia, eli hoitoväsymys näkyy milloin missäkin muodossa ja se voi ajan myötä muuttaa myös muotoaan.
Ykköstyypit ry:n viime vuotisen kyselytutkimuksen mukaan suurimmat vaikuttajat hoitoväsymyksen syntymiseen ovat sokerien hallinnan vaikeus sen monissa muodoissa, sekä elämän muiden osa-alueiden tuoma kuormitus yhdistettynä ykköstyypin diabeteksen hoitoon.
Tarkempiin syihin mentäessä selviää, että sahalaitaiset sokerit, korkeat sokerit sekä kontrollin katoamisen tunne ovat kärkitekijöitä varsinaisessa päivittäisessä elämässä. Myös hypot, syöksyhypot ja hypotankkauksien jälkeiset olotilat keräsivät runsaasti prosentteja.
Valtaosalta kyselyyn vastanneista ei oltu kyselty hoitopaikan toimesta henkisen jaksamisen tilaa missään vaiheessa.
Vastaajista miltei 40% on itse avautunut hoitoväsymyksestä hoitopaikassa, muttei ole kokenut saaneensa kaivattua apua.
Mistä apu?
Mistä sitä apua sitten saisi? Etsimällä yksityisen psykologin tai psykoterapeutin omalla rahalla? Pystyisikö sellainen sisäistämään ykkösaspektin tarjotessaan ammattiapua? Kenties jotkut heistä pystyisivät.
Toisaalta pääsisiköhän kunnallisen perusterveydenhuollon kautta psykiatrisen avun piiriin hoitoväsymyksen suhteen? Kertokoon joku joka on sitä yrittänyt — sitä siis kun voi varmasti yrittää myös diabetespoliklinikan ulkopuolella, terveyskeskusreittiä pitkin. Onnea yritykselle!
Se järkevin tapa näin potilaan kannalta ajateltuna olisi kuitenkin se, että tuo tuki olisi tarjolla suoraan siellä diabetespoliklinikalla. Eli että jokainen diabetespoliklinikka sisältäisi psykologin tai psykoterapeutin.
Edes psykiatrisen sairaanhoitajan joka voisi arvioida tilannetta alkuun ja yhdessä diabeteslääkärin kanssa hoitaa lähetteitä eteenpäin, jos itse polille ei varsinaista terapeuttia saada. En usko olevani ainoa tämän ajatuksen kanssa.
Ilmeisesti joillakin poleilla tällainen on jo järjestettykin, mutta epäselväksi on jäänyt että millä niistä. Jos olet törmännyt psykoapuun suoraan D-polilla, kerro ihmeessä tämän postauksen kommentteihin tai suoraan mesessä meidän Facesivun kautta.
Voisiko meillä olla sellainen maailma, jossa tämä olisi mahdollista kaikilla D-poleilla Suomessa? Epäilen, mutta ehkä meidän itse pitäisi pitää aiheesta meteliä vastaanotoilla käydessämme. Jos siihen riittää jaksamista.
Olen itse sellaisessa tilanteessa D:n kanssa, että voisin jopa jaksaa seuraavalla käynnilläni. Jaksaisitko sinä?
Hyvä artikkeli! Olisi kyllä hyödyllistä, jos diabetespoliklinikalla olisi edes psykiatrinen sairaanhoitaja, jonka kanssa pulmia hoitomotivaatiossa voisi käsitellä ennen kuin ne suurenevat.
Miksei myös diabeteshoitajien koulutuksessa tai perehdytyksessä voisi olla jonkin verran diabeetikon henkistä tukemista? Se olisi todella tärkeää, kun d-hoitajat ovat kuitenkin lähempänä diabeetikkoa kuin kerran vuodessa tavattu lääkäri ja tapaavat potilaita useammin.