Psykiatrin sanoin: “vihelletään peli poikki”. Viime viikolla tehtiin Peijaksen akuuttipsykiatrian poliklinikalla suunnitelma parin viikon pituiseen pienryhmään osallistumisesta.

Ensimmäisen pienryhmäpäivän jälkeen hoitaja pyysi kuitenkin jäämään kun muut lähtivät, ja aika pian kävi selväksi että sekä hoitaja että psykiatri olivat sitä mieltä että osastojakso olisi minulle se järkevämpi ratkaisu. Siispä jäin siitä samantien osastolle.

Osastolla on nyt yritetty setviä olotiloja siis runsaan viikon verran, ja toistaiseksi voi sanoa sen olleen kyllä hyvä ja oikea ratkaisu. Hoitajat ovat olleet hyviä, ja osaston psykiatri tuntuu hoitajien tavoin oikeasti kuuntelevan mitä kerron.

Psykiatrin vastaanottojen ja hoitajien kanssa keskustelun lisäksi on kaikenlaista tietoisuusharjoitusta, kokemusasiantuntijan etäsessiota, sosiaaliavustajaa ja muuta hyödyllistä tarjolla. Turvasuunnitelma on päivitetty kahden vuoden takaa tätä päivää vastaavaksi. Elämän perusasioita kuten rytmejä väännetään samalla kuntoon, syömisistä puhumattakaan.

Tuntuu siltä, että välitetään aidosti, vaikka se tottakai on työnkuvakin tietenkin. Samalla on saanut rauhoittua “kaikesta erossa”, joka on ainakin jonkin verran tehnyt hyvää. Toisaalta osastolla olemiseen itseensä liittyy myös jonkinlainen ahdistus, ihan vaan siis siitä syystä että siellä on. Masennuksen ja itsetuhoisuusriskin kanssa riittää työstettävää.

Juuri nyt kotilomalla, ja huomenna takaisin taas osastolle. Alkuviikosta katsotaan psykiatrin kanssa taas, missä mennään kaiken kanssa, ja pääsenkö ensi viikolla pysyvämmin kotiin vai jatkuuko jo kahdesti pidennetty osastoso edelleen.

Uusi mielialalääkityskin alkoi alkuviikosta. Kuten myös Antabukset. Mielenkiinnolla odotan miten uusi mielialalääkitys vaikuttaa ajatuskulkuihin päässäni.