Täytin helmikuussa 40v. En yleensä ole sellainen joka muistelisi omaa menneisyyttä kovinkaan erityisesti, mutta nyt teen poikkeuksen.
Tästä saattaa tulla kovin monotonista ja poukkoilevaa, ja todellakaan ei mennä kronologisessa järjestyksessä. Hang in there silti, tästä lähtee.
Jumala suuttuu
Joskus alle 6-vuotiaana sanoin vanhemmille jostain reissusta kotiin Hervantaan palatessa, että jos eivät päästä mua ekana vessaan, Jumala suuttuu. Pääsin kai sit ekana.
Ruotsissa asumisesta on pääasiassa hyviä muistoja, jotakuinkin 6-10 -vuotiaana tai sitä luokkaa se oli siis. Meillä oli oma “Ruotsin mummo” Eeva, joka otti meidät leikisti lapsenlapsikseen. Sen kanssa oli aina kivaa. Sillä oli jossain vaiheessa pässejä sen tilalla.
Varmasti siltä ajalta on jäänyt sellanen ikuinen kaipuu Ruotsiin. Siellä on tullut siis käytyä vähintään kymmeniä kertoja Suomeen muuton jälkeen. Myös Tanska ja erityisesti Länsi-Jyllanti on todella tullut tutuksi vuosien varrella. Ihania rantoja ja dyynejä. Ja myrskyisä meri <3.
Ruotsin paras lahja maailmalle on OLW:n Dill & Gräslök -sipsit. Toisaalta myös Julmust on must, ja gatukökien pienet lihapullat. Noita sipsejä tuli haettua monet kerrat Haaparannasta silloin kun asuin Oulussa. Ja silloinkin kun asuin Torniossa hetken aikaa.
Nuuskaa en ole koskaan käyttänyt.
Juhlia juhlien perään
Oon aina tykännyt juhlia, joskin se on nyt jäänyt viimeisen parin vuoden aikana alkoholin jäätyä pois kuvioista. Alkoholismi ei kuitenkaan lähde ihmisestä.
Juhlista on hyviä muistoja roppakaupalla, erityisesti siltä ajalta kun keksin järjestää melkeinpä vuosittain omat syntymäpäiväni vuokraten aina jonkin baarin privaattitilat tai joskus jopa kokonaisen baarin porukkaamme varten.
En koskaan tehnyt sitä sen vuoksi varsinaisesti että mua juhlitaisiin, vaan sen vuoksi että sai kerralla kaikki tutut ja tutuntutut ja työkaverit ja kaikki samanaikaisesti viettämään kivasti iltaa.
On oltu mm. Kantiksen alakerrassa, Dantessa, O’Malleysissä, Ravintolalaiva Wäiskissä, pubissa tai parissa Lauttasaaressa ja kertalleen myös Keilaniemessä jonkun niistä toimistotaloista kattosaunatiloissa.
Oh those days.
Yläaste erityiskoulussa
Kahdeksannen (vai olikohan se seitsemännen) luokan puolivälissä olin kyllästynyt koulukiusaamiseen. Lähdettyäni hiihtolomalle tiesin etten enää suostu palaamaan sinne kouluun.
Vanhemmat saivat toteutettua siirron spesiaalikouluun, joka toimi Ortonin sairaalan yläkerrassa Helsingissä. Siellä meitä oppilaita oli yhteensä parisenkymmentä, mukaanlukien muutama luutoimenpidepotilas.
Se oli hyvä koulu, siellä ei ollut ongelmia, ja kaikesta pystyi sopimaan rehtorin kanssa. Muistaakseni sovittiin että käyn 3-4 päivää viikossa koulussa. ATK- ja konekirjoitustunneista sain vapautuksen ja suorat kympit, koska kirjoitin jo silloin freelancerina IT-alan juttuja Sanoma Magazinesille (MacMaailma).
En muista ollenkaan minkälainen päästötodistus oli, mutta nelosia siellä ei ainakaan ollut, mikä tärkeintä. Sen koulun jälkeen en enää ole kouluttautunut, koska työelämä vei mennessään. Ja se on ollut hyvä asia. Toki nyt vaikeaa olla jo viidettä vuotta työkyvyttömänä.
Ja no OK, kokeilin erään työjakson päätettyäni hetken aikaa datanomin opintoja. Jaksoin sitä turhaa kökköä puolisen vuotta, jonka jälkeen sain taas työtarjouksen josta en voinut kieltäytyä. Todella mieluusti poistuin sieltä koulusta.
Hiihtäminen ja telinevoimistelu, ei jatkoon
Vihaan hiihtämistä ja telinevoimistelua. Onneksi kumpaakaan ei lapsena ihan kamalasti joutunut kouluissa harrastamaan. Se tunne kun sukset menee ristiin. ARGH!
Keihäänheitto ja kuulantyöntö sen sijaan jäivät mieleen kivoina lajeina. Omalla keihäällä heittelin harrastukseksi jonkin aikaa, mutten koskaan vienyt sitä seuraavalle tasolle.
Kuulantyönnöstä tuli ainoista kisoista nuorena Helsingin mestaruus (tjsp, HKV:n järjestämät kisat) vai olikohan se toinen sija, Eläintarhan kentällä. Muistaakseni saatiin ainakin lakua palkinnoksi.
To be continued.
