2719C4D2 44A1 454C B9B7 B37542945B4F, koski.blog

Peijaksen sairaalassa tapahtuva aivojen sähköshokkihoito eli ECT-hoito näkyy vihdoin tähtäimessä. Ensimmäinen hoitokäynti on maanantaina 21.6.2021. Hoidosta lisää esim täällä.

Aiemmin tuohon hoitoon aika kevyesti suhtautuneena nyt, kun sen aloitusaika konkretisoitui, on mieli selkeästi siitä vähän ahdistunut. Toisaalta pelokkaan odottava, ja hyviä tuloksiahan siitä lähes aina saadaan, joten.

Pää pystyssä yritän sinne saakka. Masennuksen ja ahdistusten läsnäolo näkyy edelleen päivittäin elämässä, joskus intensiivisemmin, joskus miedommin. Lääkityksen ohella yritän tyynnyttää mieltäni myös muilla asioilla, meren rannalla, kentän laidalla ja luonnossa.

Näitä keinoja voit seurata instassa @mielikuri. Tulen päivittämään kokemuksiani sähköhoidosta myös tuolle tilille.

Myös hyvää on tullut elämääni

Jonkin verran muutosta on tapahtunut toisaalta iloisen asian vuoksi, sillä jonkinlaisen johdatuksen myötä löysin rinnalleni ihanan naisen, Mallan. Fiksun ja ihanan ihmisen jonka kanssa täydennämme toistemme lauseita ja löydämme mitä mielenkiintoisimpia keskusteluhetkiä, lämpimiä ja haastavampiakin.

Yhteydenpitomme alkuvaiheessa molemmat totesivat vahvasti ettei TODELLAKAAN etsi pitkäaikaista kumppania tai suhdetta. No, parin päivän päästä oltiinkin sitten jo pari. Molemmat all-in, katsotaan mitä tapahtuu. Nyt on sen hetki. Nyt mennään.

Alunperin tavattiin ohimennen Redissä kahvilassa viime vuoden syksyllä, jolloin Malla bongasi mut (ei oltu nähty koskaan). Jostakin syystä jo silloin kuitenkin myös tunnistin Mallan nimeä myöten. Sen jälkeen hiljaiseloa, sitten some siellä, some täällä ja lopulta me, kovia kokeneet, yhdessä tässä.

Rakastan sinua Malla ❤️.

Img 7022 768x1024, koski.blog