2719C4D2 44A1 454C B9B7 B37542945B4F, Kuntoutujan Matkassa

Elämäni ensimmäisen ECT-sähköhoitojakson ensimmäinen hoitokerta on takana, ja näin viitisen tuntia myöhemmin on olo jo inhimillinen.

Hoitohuoneeseen pääsyn jälkeen ehti kulua ehkä muutama minuutti, kun olinkin jo kanyloituna ja vaipumassa sekunneissa uneen. Itse hoidosta en luonnollisesti muista mitään.

Puolta tuntia myöhemmin alkoi heräämön puolella heräileminen vähitellen. Puhumisesta ja liikkumisesta ei hetkeen tullut mitään koska poistuvat nukutusaineet, mutta melko nopeasti nekin taidot sieltä palasivat.

Img 7520 769x1024, Kuntoutujan Matkassa
Heräämössä

Sen sijaan lihakset tuntuvat edelleen melkolailla kauttaaltaan tönköiltä ja ”työtä tehneiltä”, eri tavalla kuin muistan koskaan aiemmin, mutta se kuuluu normaaleihin kouristelun jälkeisiin tiloihin.

Päänsärkyä kesti erityisesti oikealla ohimolla ja silmien takana parisen tuntia, ei sen pahempaa. Muistiongelmia ei ainakaan vielä tällä kerralla esiintynyt.

Ja nyt kun psykiatrikin on Teamsin kautta nähty hetki sitten ja käyty läpi sekä yleistilannetta että ECT-kokemusta, tuntuu siltä että ylihuominen seuraava kerta tulee tapahtumaan radikaalisti pienemmillä ennakkojännityksillä / -ahdistuksilla.

Vielähän muutoksia mielialoihin ei ole odotettavissa, niitä joskus 1-2 viikon päästä, mutta ihan OK aluksi kiteyttäisin tämän.

Pisteet myös mahtavalle psykiatrille joka on pysynyt samana mulla jo useampien osastojaksojen ajan. Huomioonottava, empaattinen, ei sellainen päällepäsmäri. Arvostan 👍.

Keskiviikkoon!