Noniin, 10 kertaa 12:sta sähköhoitoja takana, ja nyt päätin ottaa tauon eli skipata viimeiset kaksi hoitokertaa jotka olisivat olleet eilen ja huomenna.
Tämä siksi, että tuntuu siltä ettei viimeaikoina ole enää tullut merkittävää uutta efektiä, positiiviseksi luettavaa sellaista siis. Se joitakin ajatusmalleja ja oloja vakauttanut efekti kyllä, muttei oikeastaan sen lisäksi muuta.
Sen sijaan negatiivisia sivuefektejä on ollut, esimerkkinä kokonaisvaltainen flegmaattisuus sekä ajoittain reippaastikin lisääntynyt ahdistus, jonka liitän toisaalta myös hoitokertoja edeltävään jännitystilaan.
Ensi viikolla on jokatapauksessa etäaika mielialahäiriöpoliklinikalle, jossa käydään tarkemmin tilanne läpi. Lisäksi hoitoja voi tosiaan halutessaan jatkaa/uusia kuukausienkin päästä.
Odotellessa aika kuluu tämän uuden parisuhteen / uusioperheen (kuvassa heposten kanssa), vapaaehtoistoiminnan, työkyvyttömyyseläke- ja byrokratiaviidakon ja sen sellaisen parissa.
Ja niin, lihasten kuntoutusyrittämisessä nyt jo omatoimisesti ennen fyssarin astumista kuvioihin mukaan, joka sekin tapahtunee elo-syyskuussa.

Kaikenlaista riittää siis sekä psyykellä että kropalla tässä. Edelleen. Palailen..