Viimeisen kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua melkoisesti kaikenlaista, hyvässä ja pahassa. Jalan kivut jatkuvat, lääkitys siihen ja masennukseenkin jatkuu, päivittäiset aivosumut ja jumit jatkuvat, muisti- ja keskittymishäiriötkään eivät ole kadonneet minnekään ja masennuksen perusrakenteet ovat (vielä) olemassa.

Mutta olen saanut viettää aikaa rakkauden kanssa, tehden kaikenlaista, mukaanlukien pientä matkustelua ja lukemattomia autoajeluita kahvilaharrastusta unohtamatta. Arki sisältää paljon läheisyyttä, iholla olemista, halauksia ja lämpöä. Toisaalta usein paljon vauhtia. Kahdesta minionista on tullut minulle äärettömän rakkaita.

Voin rehellisesti sanoa haluavani elää. Sydämeni pohjasta. Tähän liittyen mm. insuliinipumppu tullut kuvioihin, kuten myös pienet muutokset ruokavalioon. Haluan elää pitkään ja ryppyiseksi. Haluan päästä kävelemään kunnolla, kilometritolkulla nykyisen rajoitetun liikkumisen sijaan. Haluan pitää näkökykyni ja pintatunnon niissä kropan osissa jotka vielä tuntevat kosketuksen.

Apuvälinekäyntejä, lääkäriaikoja, hoitaja-aikoja ja psykiatriaikoja on taas liuta edessä. Ja juuri nyt sekin tuntuu hyvältä.

Ehkä kuin merkkinä — joita olemme Mallan kanssa saaneet enemmänkin yhteisen elomme ympärillä — kaukojunan ravintolan myyjä päätti kuulutuksensa juuri kiittämällä markustajia olemassaolosta, toivoen meille kaikille hyvää jatkoa, paljon lämpöä ja rakkautta, lapsia ja lapsenlapsia ja kaikkea muuta iloa. Ihana kuulutus.

Muistetaan levätä ❤️.

Pidetään huolta toisistamme ❤️.

Rakastan sinua Malla (+2).