90A8B9D3 59B0 4235 B27A B0EC32BB1E4C, koski.blog

Vuosia sitten kohdallani on todettu ongelmia lisääntymisen suhteen.

Tarpeeksi kauan sen asian ja siihen liittyvien hoitojen ympärillä pyörittyä myöhemmin mieli muuttui sellaiseksi, jossa mahdollisille omille lapsille ei ollut tilaa vuosikausiin.

Tuohon on kuitenkin tullut rytinällä suuri muutos, sillä nykyiseen uusioperheeseeni saavuttuani olen huomannut olevan hyvin, hyvin lapsirakas.

Todella paljon on luonnollisesti opeteltavaa, mutta viimeisetkin palaset loksahtivat paikalleen pari päivää sitten luettuani ensimmäistä kertaa nuoremmalle minionillemme iltasatua (Potter).

Vanhempikin minioneista on tullut minulle hyvin tärkeäksi, ja molemmilla on erityinen paikka sydämessäni rakkaan Mallan lisäksi. Kyyneliltä ei ole vältytty ja pitkän matkan olen tässä asiassa kulkenut, mutta nyt tunnen olevani sen kanssa hyvässä paikassa.

Onnellisena perheessäni. Kiitollisena. Rakastavana ja rakastettuna.

Vihdoinkin.

❤️❤️❤️