Viimeisten muutamien kuukausien aikana olen päätynyt siirtymään sinkkuelämän puolelle, enkä nyt tarkoita sitä sarjaa.
Mielialalle muutos on tehnyt melko melkoisesti hyvää, ja olen pystynyt keskittymään nyt enemmän itselleni elämiseen monellakin tavalla.
Olen sydämellisten, hyvien ihmisten ympäröimänä, ja olo on turvallinen. Teen asioita jotka sopivat mielelleni juuri nyt, ja käyn edelleen psykoterapiassa josta myös olen saanut suuren tuen.
Työelämään yrittäminen on ollut vaikeaa, sen verran äkäisesti vahvat kipulääkitykset edelleen vaikuttavat keskittymiskykyyn ja toimintakykyyn. Siellä täällä kuitenkin pieniä onnistumisia, joista voin olla edes hetken tyytyväinen.
Ainoa keskittymis- ja toimintakyvyn kannalta tarpeeksi vapaamuotoinen töitä muistuttava asia arjessa vaikuttaa olevan yhdistykseni Ykköstyypit ry:n toiminnan vetäminen. Kellonajoilla ei ole pääsääntöisesti siinä väliä, voin tehdä siis siihen liittyviä asioita vaikkapa aamuyöllä jos silloin iskee hetken energiapuuska.
Samalla ykkösiin liittyvät hommat ovat jotenkin rakenteeltaan ja luonteeltaan sellaisia, että niitä pystyn tekemään useammin kuin en, vaikkakin nekin vaativat useimmiten tuollaisia hetkellisiä energiapuuskia toteutuakseen. Pidän siis ykköshommista kiinni.
Terveystilanne on monimutkainen. Mielialan paremmasta tolasta huolimatta masennus tekee edelleen olemassaolonsa selväksi, piipahtaen lähes jokapäiväisesti paikalla. Pystyn kuitenkin puhumaan asioista muiden kanssa, ja olen yrittänyt opetella myös avaamaan keskustelua itseni ja masennuksen välillä sen nostaessa päätään.
Jalkojen tilanne tuntuu heikolta. Aikajanalla ensimmäisenä loukkaantunut Charcot-jalka on jälleen palannut aiheuttamaan jokapäiväisiä, ajoittain koviakin kipukohtauksia. Veneluun nekroosin myötä tapahtuneen jalkapöydän romahduksen aiheuttama epämuodostuma on nyt muuttunut lisää, ja alkaa uhkaavasti lähestyä ns keinujalkaa. Näen uusien MRI-kuvauksien jo siintävän lähikuukausina.
Samalla vasemman jalan kivut ovat pysyneet polven ja nekroosiin menneen sääriluun murtuman kohdalla suht vakaina. Sen sijaan palanneina kipuina takaisin ovat tulleet kivut vasemmassa jalkaterässä – jotka alkoivat samanaikaisesti sääriluun murtuman kanssa mutta olivat hetken poissa.
Oikea polvi on alkanut kipuilemaan, todennäköisesti sen vuoksi että olen toteuttanut kävelyn lisäämistä johon syksyllä sain luvan. Toisaalta varmasti kaikki nämä muutokset ovat tuon kävelyn vähäisen lisäämisen aiheuttamia.
Lihakset ovat tottakai täysin muusina enkä pysty esimerkiksi seisomaan muutamaa minuuttia kauempaa paikallani oikean reisilihaksen kipujen vuoksi. Tähän ongelmaan todennäköisesti saadaan kuitenkin apua, kunhan saan fyssarikäynnit aloitettua tässä vuodenvaihteen tietämillä (jos saisin joskus ensimmäisen ajan varattua).
En tiedä. Kivun itsensä kärsimisen ja ennakoimattomuuden lisäksi kokonaistilanne tottakai turhauttaa ja lienee myös yksi syistä miksi masennus edelleen näyttää päätään.
Olen pohtinut pitkään (edelleen) oikean jalkani amputoimista polvesta/nilkasta, ja potentiaalisen sijaan koen sen nyt jo vuosien jälkeen hyvinkin toivottavaksi. Kenties otan asian esiin hoitopaikassa, kunhan ensin kerään argumentit kasaan jotka amputointia puoltavat.
Muttapa mutta.
Juuri nyt, juuri tällä viikolla olen pyrkinyt pääasiassa nauttimaan maailman ihanimmasta seurasta yhdistykseni kautta järjestämäni mökkiviikon puitteissa. Täällä jokainen ykkönen saa olla juuri sellainen kuin on, emme tuomitse toisiamme, uudet ovat aina tervetulleita ja ilmapiiri on kannustava kaikin puolin.
Täälläkin masennus on käväissyt muistuttamassa itsestään, mutta olen onnistunut haistattamaan sille vitut.
Sillä tämä on mun toinen perheeni. Iso sydämeni on turvallisessa ympäristössä. Kiitos teille rakkaat ❤️
